Mikä PYY?

Pirkanmaan_2ymparistokasvatuspaivat12-13_2_2013PYY on ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä, joka kokoontuu keskustelemaan yhteisistä asioista keskimäärin kerran vuodessa. Tällä hetkellä PYYn puheenjohtajana toimii Tom Frisk Pirkanmaan Ely-keskuksesta. Lisäksi PYY viestii keskenään sähköpostilistan kautta.

PYYn työrukkasena toimii työvaliokunta Pyrstö, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa.

PYY haluaa toteuttaa ympäristökasvatusta sen laajan määrittelyn mukaisesti eli ympäristökasvatus on suunnattua kaikille. Tärkeänä ensisijaisena kohderyhmänä ovat koulut ja varhaiskasvatus (lapset ja kasvattajat), mutta niiden lisäksi ympäristövalistusta, tietoa ja toimintaa halutaan kohdistaa myös mm. päättäjille, järjestöille, organisaatioille ja suurelle yleisölle.

Ympäristökasvatus on kasvatusta, jossa kestävää kehitystä ja ympäristöasioita tehdään tutuksi kokemusten, elämysten ja tietoisuuden lisäämisen kautta. Vuonna 1977 laadittu Tbilisin ”ympäristökasvatusjulistus” korostaa tietoisuutta ja huolta kaikista kestävyyden osa-alueista (ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen), ympäristöherkkyyttä, asennemuutosta, taitoja ja osallistumiskokemuksia.

 

PYYn tavoitteet:

  • Suuren yleisön tietoisuuden herättäminen
  • Kasvattajien tukeminen
  • Verkostoituminen
  • Tiedottaminen ja viestintä